Rikastuiko Dan Bilzerian pelaamalla pokeria?

Sisällysluettelo

Kuka ihmeen Dan Bilzerian? Et ehkä ole kuullut koko henkilöstä, ellet satu harrastamaan pokeria – tai jos et käytä aktiivisesti Instagram-palvelua. Dan Bilzerian on toteuttanut sen, mistä kaikki pokerinpelaajat haaveilevat, eli rikastunut pokeripeleillä. Uudet kasinot ilman rekisteröitymistä eivät pysty kilpailemaan ökyrikkaiden pokeripöytien kanssa: Bilzerian kertoo voittaneensa kerralla jopa 54 000 000 dollaria.

Bilzerian viis veisaa siitä, mitä muut pokerinpelaajat hänestä ajattelevat. Hän ei myöskään ajattele, että ”kellä onni on, se onnen kätkeköön”, vaan hän nauttii rahoistaan ja esittelee estoitta uusia hankintojaan. Jos ei ole tullut vähään aikaan ostettuja uusia urheiluautoja, jahteja tai ökyasuntoja, hän julkaisee kuvan dollarinipuista.

Puhuuko Dan Bilzerian totta?

On mahdollista, että Bilzerianin jättiomaisuus ei olisikaan peräisin pokeripöydistä, sillä joidenkin väitteiden mukaan hän on perinyt rahansa varakkaalta isältään. Isä oli hankkinut varansa ainakin osittain vilpillisesti, sillä Bilzerianin isän vangittiin pörssi- ja veropetoksista Bilzerian nuoremman ollessa vasta pikkupoika. Dan Bilzerian ei esimerkiksi ole suostunut kertomaan sitä, keneltä hän voitti yli 50 miljoonaa dollaria kerralla. (Toisen lähteen mukaan hän olisi voittanut yhden peli-illan aikana 10,8 miljoonaa dollaria, ja 50 miljoonan keräämiseen olisi kulunut koko vuosi 2014. Näitäkään väitteitä ei ole pystytty todistamaan).

Bilzerian ei myöskään aikoinaan halunnut pelata tv-käteispeleissä tai tulla nähdyksi pokeriammattilaisten kanssa. Miksi Bilzerian halusi pitää kynttiläänsä vakan alla? Hän itse selittää sen niin, että hän halusi tulla nähdyksi rikkaana perijänä, joka kutsuttaisiin ”kynittäväksi” parhaisiin pokeripöytiin. Bilzerian halusi näyttää kykynsä vasta pokeripöydässä ja muissa uhkapeleissä, ja voittaa mahdollisimman paljon rahaa.

Bilzerian vaikuttaa saavuttaneen tavoitteensa. Hän on siinä pisteessä, että voi hävitä yhdessä illassa 3,6 miljoonaa dollaria – ainakin omien sanojensa mukaan. Hänen nettovarallisuutensa on mahdollisesti yli 100 miljoonaa dollaria! Seuraava tavoite kuuluu olevan Yhdysvaltojen presidentin virka. Onko tässä Donald Trumpin haastaja?

Dan Bilzerianin tausta on mielenkiintoinen

Dan Bilzerian

Dan Bilzerianin sukujuuret ovat Armeniassa, mutta Bilzerian itse on syntyperäinen amerikkalainen. Hän syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1980, tuli koulukiusatuksi isänsä petollisten liiketoimien takia ja hakeutui sotilasuralle. Koulukiusaaminen jättää ihmiseen usein pysyvät jäljet. Bilzerianin tapauksessa koulukiusaaminen oli vähällä saada hänet jättämään koulut kesken, sillä hän vältteli kouluun menemistä kiusaamisen takia, ja pinnaaminen johti koulusta erottamiseen. Toisessa koulussa hän vei aseen koulun alueelle – minkä takia, sitä emme tiedä, mutta pelkkä aseen tuominen koulun alueelle antoi syyn erottamiselle koulusta.

Lopulta Bilzerian sai kuitenkin käytyä koulunsa, ja hakeutui ammattisotilaaksi. Suunnitelmissa oli ura USA:n laivaston erikoisjoukoissa, ja päätyi siihen 10 prosenttiin, joka valitaan jatkoon ensimmäisen koulutusjakson jälkeen. Bilzerian kuitenkin erotettiin jälleen: hän joutui jättämään koulutuksensa kesken vain muutamaa viikkoa ennen valmistumista. Syynä oli tällä kertaa tappelu koulutusupseerin kanssa.

Bilzerian otti seuraavan askeleen ja kirjautui Floridan yliopistoon. Tässä vaiheessa pokeri tuli mukaan kuvaan: Bilzerian aloitti pokerin jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, ja se oli menoa. Bilzerian pelasi kaveriporukassa ja nettikasinoilla, rahoittaen pelejä myös lainarahalla. Kivijalkakasinolle hän astui vasta 25 vuoden iässä eli suurin piirtein silloin, kun hän oli saanut isänsä perustaman rahaston varat käyttöönsä. Tämä muutos johti muuttoon Las Vegasiin, missä hän pelasi jo ammatikseen. Pelaaminen oli varsin kurinalaista, sillä hän onnistui pysymään itse itselleen asettamissaan pelibudjeteissa.

Yksi hauskimmista pokerinpelaajista

Dan Bilzerian 2

Bilzerian alkoi brändätä itseään. Pikkuhiljaa hänestä tulikin yksi parhaiten tunnetuista pokerinpelaajista. Ensi alkuun hän teki sopimuksen nettipokerisivuston (jota ei enää ole) kanssa, ja sai miljoona dollaria käyttäessään tuon yrityksen vaatteita turnauksissaan. Bilzerian ei ole maailman taitavin pokerinpelaaja (vaikka hän selviytyi vuoden 2009 World Series of Poker -turnauksessa sijalle 180 tienaten yli 36 000 dollaria), mutta vuonna 2010 hänet valittiin ”yhdeksi hauskimmista pokerinpelaajista”. Vaikka Bilzerian väittää pelanneensa rahan eikä egon takia, taitaa julkisuus maistua hyvältä – tai ehkä maineennälkä astui mukaan kuvaan vasta myöhemmin. Tällä hetkellä hänelle tuntuu olevan tärkeintä saada huomiota – tai ehkä se on vain osa hänen ammattiaan. Tänä päivänä Bilzerian tunnetaan lähinnä instatähtenä, mutta edelleen myös pokerin pahana poikana (joka ei tosin enää pelaa ammattilaisia vastaan).